Mieskuoro Eugan taiteellinen johtaja Visa Yrjölä valmistui musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kuoronjohtoluokalta kesäkuussa 2018. Kevätlukukaudella 2017 hän syvensi opintojaan Itävallassa Universität für Musik und darstellende Kunst Wien -korkeakoulussa. Yrjölä on osallistunut useille Euroopan ammattikamarikuorojen verkoston Tenson järjestämille mestarikursseille työskennellen Cappella Amsterdamin, Helsingin kamarikuoron, Alankomaiden kamarikuoron, Slovenian Filharmonisen kuoron sekä Kroatian Radion ja television kuoron kanssa. Elokuussa 2018 hän osallistui myös Rundfunkchor Berlinin mestarikurssille.


Mieskuoro Eugan lisäksi Yrjölä johtaa maamme eturivin kuoroihin lukeutuvia Kamarikuoro Kaamosta ja Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajia (KYL). Hän on vieraillut mm. Key Ensemblen ja Somnium Ensemblen kuoronjohtajana.

Vuoden 2013 Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa Visa Yrjölälle myönnettiin nuoren ja lupaavan johtajan erikoispalkinto, ja kesällä 2018 Bratislava Choir Festivalilla parhaan kuoronjohtajan palkinto. Maaliskuussa 2019 Radio Classic myönsi hänelle nuorten muusikoiden Tempo-palkinnon kapellimestari/kuoronjohtaja-kategoriassa.

Visa Yrjölä